I.

Koulutusjärjestelmämme ongelma on nähdäkseni siinä, että sen osia on kehitetty eri aikoina, eikä kukaan ole miettinyt kokonaisuutta. Sen vuoksi kouluilla on ristiriitaisia tehtäviä, jotka menevät osin päällekkäin. Osin vanhat tavoitteet muuttuvat mahdottomiksi saavuttaa, kun toisilla kouluasteilla tapahtuu muutoksia. Koko rakennelmaa on korjailtu ja paikkailtu yksi ongelma kerrallaan osittain jo satojen vuosien ajan. Ei liene ihmekään, että koulun tarkoitusta on vaikea hahmottaa.

Tätä kirjoitusta varten pyrin tarkastelemaan koulujärjestelmäämme hyvin kyyniset silmälasit päässä. Tulen tarkoituksella kärjistämään asioita, jotta epäkohdat ja omituisuudet näyttäytyisivät mahdollisimman selvinä.

Mitä siis kyynikko sanoisi koulutusjärjestelmästämme?

II.

Peruskoulu on selvästi ennenkaikkea säilytyslaitos. Teollinen ja jälkiteollinen yhteiskunta on järjestynyt aikuisten palkkatyön ympärille. Työpäivän ajaksi lapset ja nuoret pitää laittaa... johonkin. Lapsille pitää varmistaa turvallinen oleskeluympäristö, jotta vanhempien ei tarvitse stressata heidän tilanteestaan töissä ollessaan. Teini-ikäiset taas halutaan pitää poissa pahanteosta. Nuorisojengit olivat todellinen ongelma ennen peruskoulua: vuosisadan alun "sakilaiset" ja puukkojunkkarit, 1950-luvulle asti Helsingissä käydyt "korttelisodat", 1950-60- luvun "lättähatut" ja niin edespäin (kts. esim. Härmälä 2012 [PDF]).

Peruskoulu on siis jonkinlainen lasten ja nuorten avovankila. Siinä sivussa sitten opetellaan yhtä ja toista, mitä eri tahot ovat katsoneet hyödylliseksi. Näitä opetettavia asioita ei ole mitään tarvetta päivittää tai muuttaa kovinkaan usein, sillä nehän ovat suurelta osin vain puuhastelua päivän täytteeksi. Oppilaatkin tietävät tämän, ja siksi he viihtyvät koulussa niin huonosti.

Peruskoululle on myös annettu kasvatustehtävä: oppilaista pitäisi koulia kunnon kansalaisia. Historiallisesti tämä on tarkoittanut kurin ja nuhteen opettamista oppilaille. Koska työelämässä alaisten pitää totella pomon käskyjä mukisematta, opetetaan kuuliaisuus ja tottelevaisuus jo peruskoulun aikana. Siksi koulu muistuttaa avovankilan sijasta paremmin ehkä armeijaa. Kuten armeijassa, myös koulussa on jatkuva kiire, asiat pitää tehdä juuri määrätyllä tavalla ja käskyjen totteleminen on itsetarkoitus. Päämääräkin on sama: luoda kansalaisia, jotka tottelevat käskyjä mukisematta.

Toki peruskoululla sanotaan olevan muitakin, ylevämpiä tehtäviä, mutta puhe on halpaa. Jos katsoo, mitä kouluissa oikeasti tehdään, niin ylläoleva kuva piirtyy aika selvänä.

III.

Entä peruskoulun jälkeen?

Ammattikoulut opettavat jo ihan oikeita asioita, mutta monella alalla ehdittäisiin asiat opettaa vuodessakin. Esimerkiksi vartijan koulutus kestää aikuisille vain muutaman kuukauden, mutta syystä tai toisesta nuorille se kestää kolme vuotta. Kolmivuotisuus on osin taas sitä säilytystä: alle 18-vuotiaita ei oikein tahdota työelämään, joten heitä täytyy istuttaa vielä muutamia vuosia koulun penkillä.

Osittain ammattikoulu taas on kolmivuotinen, koska lukiokin on kolmivuotinen. Jonkinlainen sekava tasapuolisuuden ajatus ilmeisesti vaatii, että kun ammattikoulusta saa samat jatko-opiskelumahdollisuudet kuin lukiosta, niin sen on sitten pakko olla yhtä pitkä. Toisaalta aikuislukio on vain kaksivuotinen, ja siitäkin saa yleisen jatko-opiskelukelpoisuuden, mutta se on ilmeisesti eri asia - syystä tai toisesta.

Lukio on selvästi alunperin suunniteltu yhdistetyksi älykkyys/persoonallisuustestiksi. Jos onnistui pääsemään lukioon ja kykeni läpäisemään sen, oli osoittanut omaavansa tarpeelliset määrät sekä älliä että itsekuria noustakseen kansakunnan johtotehtäviin tai tieteelliselle uralle. Tämä lukion erottelutehtävä ei enää toimi, sillä nykyisin jo puolet väestöstä käy lukion. Näinollen lukio ei enää anna pätevyyttä oikeastaan mihinkään. Nykyinen lukio onkin muuttunut omituiseksi ja melko turhaksi välivaiheeksi peruskoulun ja korkeakoulun välille.

Yliopistot puolestaan tuottavat nykyisin väkeä johtoporras- tai asiantuntijatehtäviin. Valitettavasti yliopistot kuvittelevat yhä, että niiden päätarkoitus on tieteellisen tiedon tuottaminen. Tämän takia opiskelijat saavat tarpeisiinsa sopimatonta koulutusta. Merkittävä osa yliopiston opetuksesta on suunnattu koulimaan opiskelijoista tutkijoita. Hyvin harva kuitenkaan ryhtyy tutkijaksi.

Ammattikorkeakoulut täyttävät ilmeisesti aika hyvin tarkoituksensa. Ne ovatkin uusin lisäys koulutusjärjestelmäämme, eivätkä ole vielä ehtineet kerätä itselleen yhteensopimattomia tavoitteita. Eiköhän sama prosessi saavuta AMK:tkin piakkoin.

IV.

Tämä teksti oli kirjoitettu kyynisten silmälasien läpi katsottuna, mutta lievemmässä muodossa allekirjoitan kaikki ylläolevat väitteet. Koulujärjestelmämme on vähän samassa tilanteessa kuin sosiaaliturva tai terveydenhuolto: järjestelmä on niin sekava, että koko hökötys pitäisi oikeastaan rakentaa alusta lähtien uusiksi, mutta kenelläkään ei riitä uskallusta tai poliittista pääomaa kokonaisuudistuksen tekoon. Siksi oletettavasti ongelmiin vastataan jatkossakin paikka kerrallaan, ja sekavuus tulee vain lisääntymään.

Tämän hilpeän ajatuksen myötä Peruskoulupesula siirtyy kesälomalle. Emme kuitenkaan keskity pelkkään auringon ottamiseen: elokuussa blogi avautuu jälleen, mutta entistä ehompana ja uudessa osoitteessa. Viimeistään koulujen aloittaessa uusi osoitteemme on www.peruskoulupesula.fi.

Hyvää kesää kaikille kommentoijille ja lukijoille!

I.

Lähde: Flickr / Martin Cron. CC BY-NC

Kemian tunnit ovat mukava hengähdystauko vakavampien tuntien keskelle. Niiden aikana oppilaat saavat puuhastella erinäköisten litkujen kanssa ja iloita, kun liuokset vaihtavat sekoitettaessa hauskasti väriä. Tämän jälkeen oppilaat jaksavat taas opiskella raskaampia lukuaineita.

Ei kun hetkinen. Eihän se näin mennyt. Kokeillaan uudestaan:

Koulupäivässä pitää olla myös äidinkielen tunteja. Oppilaat saavat niiden aikana hetken rentoutua kuuntelemalla ja kertomalla satuja sekä tarinoita.

Äh. Taas meni pieleen. Oliko se näin:

Matematiikkaa opiskelemalla oppilaalle voi olla helpompi ymmärtää intervalleja, ja tämä osaltaan tukee musiikin opiskelua. Siksi matikan tunteja ei pitäisi kokonaan lopettaa kouluista.

Tämä kuulosti jo aika tutulta, vaikka ei se tainnut vieläkään mennä täysin oikein.

Mutta olen ihan varma, että joistain kouluaineista puhutaan jatkuvasti vähättelevään ja mitätöivään äänensävyyn, ja parhaimmillaankin niitä kehutaan vain välineinä toisten aineiden opiskeluun.

Mitkä ne saattoivat olla?

II.

Lähde

Kuten tarkkaavainen lukija saattoi päätellä, en varsinaisesti fanita kouluaineiden jakoa lukuaineisiin ja taideaineisiin¹. Erityisesti minua ottaa pannuun se, kun lukuaineita kohdellaan jotenkin parempina tai tärkeämpinä kuin taideaineita.

Taideaineita halveksitaan monista syistä. Silloin harvoin, kun tämä halveksunta puetaan sanoiksi, viitataan yleensä työelämän tarpeisiin. Matematiikkaa ja fysiikkaa pitää opiskella, koska yhteiskunta tarvitsee insinöörejä ja lääkäreitä. Äidinkielen osaaminen on tärkeää monissa töissä. Kielitaito on myös oleellista kansainvälisissä tehtävissä. Sitä vastoin musiikilla ei elä käytännössä kukaan.

Historia tosin on myös lukuaine, ja näin entisenä historianopiskelijana voin sanoa, ettei silläkään elä muut kuin historianopettajat. Kuvataiteet sen sijaan valmistavat graafisille aloille, kotitaloudesta saa ponnistuslaudan kokin uraan, käsityön tunneilla saa pohjatiedot lukemattomiin tekniikan alan ammatteihin. Mutta ei kai näitä lasketa.

Toisaalta niin historian kuin musiikin opettaja voisi perustellusti lausua vastalauseen. Ollaanko koulussa opiskelemassa vain työelämän tarpeita varten? Muistaakseni joskus on mainittu, että koululla on myös sivistys- ja kasvatustehtäviä. Ja näissä tehtävissä taideaineet loistavat.

Taideaineet opettavat korottamaan omaa elämänlaatua. Oppilas oppii kuuntelemaan, katsomaan, liikkumaan ja luomaan. Hän oppii näkemään kauneutta jokapäiväisessä elämässä - ja tuottamaan sitä itse lisää.

Taideaineiden avulla oppilas oppii tuntemaan itseään. Taideterapeutit voisivat kertoa paljon siitä, kuinka hyödyllistä jo mielenterveydenkin kannalta on oppia päästämään oma luovuus valloilleen.

Eikä pidä unohtaa perustietoja ja -taitoja. Ompelu, puun käsittely, sähkötyöt, maustaminen, perspektiivin hallinta ja nuottienlukutaito. On paljon hyödyllisempää osata nämä kuin tietää, mitkä armeijat kohtasivat Austerlitzissa tai miten pallon tilavuus lasketaan.

III.

Lähde: Pinterest/ StanandJennifer Gray

Syytän lukiota taideaineiden asemasta. Lukioon haetaan vain lukuaineiden keskiarvon perusteella. Monet oppilaat, huoltajat ja jopa opettajat ajattelevat (oppilaanohjaajien turhautuneista vastalauseista huolimatta), että lukio on nuorelle automaattisesti "parempi" valinta kuin ammatillinen koulutus. Koska vain lukuaineet vaikuttavat lukioon pääsemiseen, korostuu niiden näennäinen tärkeys taideaineisiin verrattuna.

Lähes kaikki opettajat ovat käyneet lukion, joten ei liene ihme, että ajatus lukuaineiden paremmuudesta elää heidänkin keskuudessaan. Eivätkä taideaineiden opettajatkaan ole immuuneja.

Toisinaan taideaineiden opettajat yrittävät nostaa aineensa statusta tekemällä siitä enemmän lukuaineen kaltaisen. He hankkivat oppikirjoja, pitävät kirjallisia kokeita ja korostavat opettamansa teorian määrää. Mutta tämä on virhe. Jos kilpaillaan vain siitä, mikä aine muistuttaa eniten lukuaineita, niin lukuaineet tulevat aina voittamaan sen kisan. Vaikka taideaineet kuinka yrittäisivät kopioida lukuaineiden metodeita, eivät ne koskaan lukuaineiksi muutu. Sen sijaan osa oppilaista, jotka olisivat rakastaneet taideaineita sellaisinaan, tuntevat nyt aineet vieraiksi itselleen.

Joskus taideaineiden puolustajat menevät siihen lankaan, että he perustelevat taideaineiden tuottavan hyötyä lukuaineiden opiskeluun. Oppilaat, joilla on paljon taideaineita, menestyvät joidenkin tutkimusten mukaan myös paremmin lukuaineissa. En linkitä näitä tutkimuksia, sillä ne ovat yleensä todella huonoja ja niiden lopputulokset ovat hyvin kyseenalaisia.²

En myöskään halua vaikuttaa siltä, että kannustaisin ketään käyttämään tuollaista argumenttia. Päinvastoin, koen sen suureksi virheeksi. Jos joku puolustaa taideaineita sillä, että ne parantavat menestystä lukuaineissa, tulee hän samalla vahvistaneeksi sitä näkemystä, että taideaineet ovat toissijaisia lukuaineisiin nähden. Kukaan ei koskaan puolusta matematiikkaa sillä argumentilla, että matematiikan opiskelu parantaisi kuvataiteen opiskelutuloksia.

Taideaineiden opettajat, pitäkää päänne ylpeänä pystyssä ja arvostakaa omaa aineitanne sellaisena kuin ne ovat!

¹ Tai siis "taito- ja taideaineisiin". Käytän tässä tekstissä ja itse asiassa vastaisuudessa koko elämäni läpi ilmaisua "taideaineet", koska se on niin paljon helpompi sanoa ja kirjoittaa. Jos matikka on "lukuaine", niin kyllä kotitalouskin voi olla "taideaine".

²Eisner 1998 käsitteli tutkimuksia, joissa väitettiin taideaineiden parantavan menestystä lukuaineissa. Näissä tutkimuksissa oli yleensä vakavia metodologisia puutteita eivätkä tulokset olleet merkittäviä.

Based on the results of this thesis, it is suggested to give more emphasis on students’ control over their learning, to allow students to engage social interaction and to increase students’ possibilities to work with open-ended problems in mathematics. *

Tosi piristävää tekstiä. Opetkin on ihmisiä joita vituttaa. Luultavasti hän hoitaa työnsä hyvin, ja purkaus tuli täällä. Opettajien (ja varhaiskasvattajien ) työ tulee kokoajan haastavammaksi, joten tehdään parhaamma töissä ja annetaan vitutuksen tulla ulos vaikka näin. :/

Osui suoraan tunteisiin tuo teksti. Loistava kirjoitus ja täysin totta.

Ihan vitun ihana teksti!

Asiaa! Rohkea veto, joka varmasti saa julkisuutta. Arvostan!

Harmi, etten voi omalla nimelläni kommentoida, mutta niin vitun totta joka sana. Jäi varmasti vielä moni asia sanomattakin, joten liityn seuraajaksi. Kerran olen koko pitkän urani aikana opettajahuoneessa huutanut, että "Haistakaa vittu saatana koko porukka". Ja ihan aiheesta.

Kyllä minä niin ymmärrän. Yhtään en epäile ammattitaitoasi tai työmoraaliasi. Tuossa puhuu ihminen, joka haluaisi tehdä sitä työtä, mihin on koulutettu ja palkattu eikä käyttää aikaansa tyhjänpäiväisyyksiin. Ehkäpä osa teemapäivistä on oppilaille hyväksi, jaksavat paremmin koulunkäyntiä. Saattaa sinullakin tulla yllättäviä kivoja hetkiä. Mulle ainaskin, alan seurata tätä blogia.

Ihannnn MAHtavan terapeuttista tekstiä! Jos tällaista olisi voinut lukea kolme vuotta sitten, burn outini olisi ehkä ollut lievempi. No toisaalta pääsin lopulta eläkkeelle, onneksi, ja pikku hiljaa vapaudessa palohaavat paranevat, varsinkin jos sinä ope jaksat yhtä raikkaasti tuulettaa alkanutta vuottasi. Oppilaiden kanssa tosiaan vielä pärjää, mutta tuo opehuoneiden iiik-ihqu teeskentely ja porvariston hillitön (!) charmi (!) nostaa vitutuskäyrän loppuunpolttolukemiin.

• Suomalaisoppilailla on parempi osaaminen matematiikassa kuin chileläisillä.
• Suomalaisoppilailla on parempi matemaattinen itsetunto kuin chileläisillä.
• Suomalaisoppilailla on korkeampi sisäinen motivaatio kuin chileläisllä.
• Suomalaisoppilaiden matematiikka-ahdistus on kansainvälisesti matala.
• Suomessa koulujen väliset erot ovat pienet, toisin kuin Chilessä, jossa varallisuus on kaiken kaikkiaan erittäin epätasaisesti jakautunutta ja koulujen välisissä resursseissa ja oppilasaineksessa on huimia eroja.
• Suomalaisopettajat opettavat noin 23 oppituntia viikossa, chileläisopettajat noin 38 tuntia viikossa.
• Suomalaisopettajilla on hyvä ja korkea koulutus, chileläisopettajilla keskimäärin hyvin matala koulutustausta. 
• Suomalaisopettaja valitsee koulunsa, chileläisopettaja sijoitetaan minne hyvänsä tuhansien kilometrien mittaiseen maahan opettamaan. Paikka on pakko vastaanottaa.
• Suomalaisopettajan työ on arvostettua, chieläisopettajan ei. 
• Suomalaisopettajan itsenäisyys ja vapaus toteuttaa opetus haluamallaan tavalla on kenties maailman korkeinta. Chileläisopettaja kirjaa etukäteen monisivuisen minuttisuunnitelman jokaisesta oppitunnistaan. Viranomainen tekee yllätystarkastuksia varmistaakseen suunnitelman pikkutarkan toteuttamisen. Jos opettaja ei pysy sisällössä tai aikataulussa, hän saa sanktioita tai potkut. Raportit paisuvat valtaviksi kansioiksi. Opettaja-arviot esitetään julkisesti.
• Suomalaisopettajalla on käytössään oppikirjat, luokkatilat, tvt-välineistöä ja hän saa ilmaiseksi täydennyskoulutusta. Miten luulet asian olevan Chilessä?
• Suomalaiset luokat ovat maailmanlaajuisesti pienimpien joukossa (keskimäärin 19 oppilasta alakoulutasolla). Chilessä luokkakoko alakouluikäisillä on keskimäärin 40.

Finland has been on top in the mathematics performance assessments, but without promoting positive emotional bond to learn and use mathematics in addition to the performance the good results remain superficial and useless. The cultural aspect makes Finnish students to follow their individual level of affect more than the interindividual one. This is why it matters especially in Finland that students themselves feel the desire to include mathematics in their lives.* 

Ahdistavaa tekstiä, jota en pysty kunnolla lukemaan. Tulee vaan todella paha ja ahdistunut olo. Miten jaksat työsi tuolla asenteella? Toivon sinulle paljon onnistumisen kokemuksia ja positiivista mieltä.

Kun ei itse pysy alansa kehityksen perässä, varmasti sitä turhautuu ja sitten jotkut eivät osaa muuta kuin juuttua kiroilemaan. Varsinkin kun alalle ilmaantuu myös niitä joilla on ammattitaito kunnossa. Kiroilukaan ei kuitenkaan estä opetusalan ja koulun uudistumista.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1387680652942

Onko muuten opettajan työssä mitään, mistä he eivät valita? Tunnen muutamia opettajia ja kova on itku ja parku joka pienestä asiasta. Niin on raskasta että voihan kyynel. Tervetuloa kokeilemaan siipiänne nettomaksajaksi yksityiselle sektorille tulos-tai-ulos -periaatteella. Vittu.

Mistähän ihmeestä koululaiset oppii niin ikävän asenteen? Alanvaihtoa suosittelisin minäkin, ihan jokaiselle joka on näin vittuuntunut ihan mihin tahansa työhön. Työssä VOI olla kivaakin. Itelleni maistuu hyvinkin kyyninen huumori työn suhteen, mutta tämä teksti ei ollut hauska (vaikka siinä monta kohtaa olikin, joiden lähtökohdan kyllä tajuan ja joista olisi voinut hyvääkin läppää heittää).
Tiedoksi: opettajana VOI olla toisenlaisellakin asenteella.
T: Opettaja

I.

Olli Opettaja saapuu kiukkuisena opettajainhuoneeseen. Hän lysähtää nojatuoliin ja purkaa turhautumistaan läsnäolijoille. Noora Normioppilas oli jälleen aiheuttanut tunnilla ongelmia. Tyttö oli taas kerran tullut myöhässä ja lysähtänyt suoraan pulpetilleen: ei puhettakaan siitä, että Noora olisi ottanut kirjat esiin ja tehnyt hommia. Olli oli useaan kertaan kehottanut Nooraa aloittamaan työt, mutta tämä oli vain tuijottanut häntä nyreänä ja räplännyt puhelintaan.

"Siitä tytöstä ei kyllä tule ikinä mitään tuolla asenteella", toteaa Olli lopuksi.

Monet opettajat nyökyttelevät sympaattisen oloisena, mutta Matilda Musanope oli kurtistellut kulmiaan koko Ollin tarinan ajan. Hän avaa suunsa: "Noora on musiikissa aivan ensiluokkainen oppilas. Hän aina kuuntelee hyvin tarkkaan ja auttaa muitakin. Ja hänellä on hyvä asenne: Kun koulun bändiin tarvittiin rumpalia, Noora päätti opetella rumpujen soiton - ja hänestä tulikin kovan harjoittelun ansiosta tosi taitava! Hän on ehdottomasti ansaitsemassa kympin musiikista".

Olli tuhahtaa Matildan tarinalle. Niinpä tietysti. Tyttö vähän paukuttaa rumpua, ja heti on kymppi tulossa todistukseen. Ja sitten Noora tietenkin ylpistyy siitä kympistään eikä vaivaudu opiskelemaan oikeita aineita sitäkään vähää, mitä hän nykyisin saa aikaan. Tämä on taas niin tätä.
Matildan mielestä kenelläkään oppilaalla ei ikinä ole mitään ongelmia. Tai jos Matilda valittaa jostain, niin sitten sellaisista huippuoppilaista kuin Harri Hikari! Mutta sellaisia nuo taideopettajat ovat - jotenkin täysin irrallaan koulun todellisuudesta.

II.

Kyynisinä hetkinäni arvelen, että taideaineiden alhainen arvostus johtuu siitä, että väärät oppilaat voivat menestyä niissä. Se rasittava tyyppi, joka tulee aina myöhässä enkuntunnille, ei tee yhtään tehtävää ja vielä häiriköikin tunnilla: tekstiilityössä hän loistaa, joten tekstiilityössä on jotain epäilyttävää.

Voisin myös epäillä jonkinlaisten traumojen nousevan pintaan. Toisten ihmisten psykologisoiminen on epäilyttävää, joten käytän itseäni esimerkkinä. Minä olin monien opettajien tapaan kouluaikoinani varsin hyvä lukuaineissa. Sitä vastoin taideaineissa en juuri loistanut.

Kun näin jonkun öykkärin saavan vaikkapa teknisen työn opettajalta kehuja ja kiitettävän todistukseen, tuntui se minusta väärältä. Sama tyyppi aina häiriköi yhteiskuntaopin tunnilla ja estää muiden opiskelun! Sama tyyppi pilkkaa matikassa menestyneitä "nörteiksi" ja nauraa räkäisesti päälle! Miksi häntä kehutaan koulussa mistään asiasta?

Teini-ikäisen logikalla tein seuraavan päättelyketjun: Minä pärjään lukuaineissa, koska olen fiksu. Öykkäri taas ei niissä menesty, joten hän on taukki. Teknisessä työssä minä sain kutosen ja öykkäri kympin. Näin ollen tekninen työ on taukkien aine, jossa fiksuudesta on vain haittaa. Ergo, jos joku menestyy teknisessä työssä, on hän taukki.

III.

Nyt minun on helppo nolostuneena nauraa oman ajatteluni hölmöydelle. Tämä on malliesimerkki attribuutioerheestä: ihmiset pitävät menestystään todisteena omista taidoistaan, kun taas epäonnistumisten katsotaan johtuvan epäreiluudesta, sattumasta ja muista asioista, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Toisten ihmisten epäonnistumiset taas kertovat heidän luonteensa heikkoudesta tai vastaavista pysyvistä tekijöistä.

Samalla lankesin myös halo-efektiin. Koska minä olin hyvä lukuaineissa, ajattelin olevani hyvä oppilas. Inhoamani öykkäri taas ei ollut hyvä lukuaineissa, joten ajattelin, että hänen täytyy olla huono koulussa yleensä.

Kun tämän sanoo ääneen, on se aika ilmiselvää. Valitettavasti jos sitä ei koskaan sano ääneen, jää se vaikuttamaan tiedostamattomalla tasolla.

Mutta eiväthän opettajat tuollaisia ajattele? Eihän meillä kenelläkään ole suosikkioppilaita ja inhokkioppilaita? Eikä oppilaan asema suosikki/inhokki-akselilla voi mitenkään riippua siitä, kuinka hyvin tämä menestyy ja käyttäytyy meidän tunneillamme? Emmekä ikinä ajattelisi, että joku inhokkioppilas on huono ihminen tai yleisesti vain tyhmä?

I.

Olemme saapumassa maailmaan, jossa merkittävä osa ihmisistä on lähes pysyvästi ilman työtä. Etla arvioi, että kolmasosa Suomen työpaikoista on vaarassa kadota lähiaikoina tieto- ja robottitekniikan kehittymisen myötä. Yhdysvaltain työpaikoista 47% on vaarassa kadota tulevina vuosikymmeninä(Frey & Osborne 2013 [PDF]).

Ajattelemme usein, että työpaikat katoavat lähinnä duunariammateista, mutta myös ns. luovan luokan ammatit ovat vaarassa. Robotit osaavat jo kirjoittaa uutisia ja kohta myös käsitellä kuvia ja tehdä animaatiota.

Kaikki työ ei tietenkään katoa. Erilaiset hoitoammatit ovat ilmiselvin esimerkki töistä, joiden tekemiseen tarvitaan edelleen ihminen. Ja epäilemättä täysin uusia ammatteja syntyy katoavien tilalle. Mutta ihmisiä vaativien töiden määrä voi hyvinkin pudota pienemmäksi kuin ihmisten määrä.

Tällä on isoja vaikutuksia koulumaailmaan. Nykyisin koulun yhtenä tarkoituksena on valmistaa oppilaita työelämään. Mutta valmistammeko me oppilaat maailmaan, jota ei enää pian ole olemassa?

II.

Sir Ken Robinson sanoo kuuluisassa puheessaan, että tanssi on yhtä tärkeää kuin matematiikka (Zen Pencils on tehnyt puheesta myös sarjakuvan).

Pidin tätä ennen outona ajatuksena. Tanssi on hieno laji, mutta tanssijoille ei juurikaan ole töitä tarjolla. Matematiikan osaajille taas on. Näin ollen minusta tuntui ilmiselvältä, miksi opetamme matematiikkaa enemmän kuin tanssia.

Mutta tämä ei välttämättä enää päde kauan.

Olemme tulossa maailmaan, jossa jopa puolet ihmisistä on töissä enintään satunnaisesti. Sen sukupolven ihmisten on parempi tottua ajatukseen, että heillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin edellisillä sukupolvilla. Huomattavasti enemmän.

Ja heidän pitää miettiä, mitä he sillä vapaa-ajallaan oikein tekevät.

III.

Tiedämme, että ihminen tarvitsee tunteen siitä, että hänellä on merkitystä. Nykyisin useimmat löytävät tämän merkityksen töistä ja perhe-elämästä. Mutta maailmassa, jossa töitä ei juurikaan ole, ei ihmisten elämän sisältö voi riippua heidän ammatistaan. Muuten meille syntyisi valtava syrjäytyneiden armeija - ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat.

Mutta kaikki, jotka jäävät ilman töitä, eivät syrjäydy. Osa löytää merkityksen muualta. He kirjoittavat vihdoin sen romaanin, jota ovat suunnitelleet päässään; liittyvät kansantanssiryhmään tai perustavat katutanssiryhmän; aloittavat verkkosarjakuvan piirtämisen; tekevät YouTube-videoita. He luovat taidetta ja jopa uusia taidemuotoja. Kukaan ei olisi 1940-luvulla osannut kuvitella remiksausta tai hauskoja kissameemejä. Ne ovat asioita, jotka tuovat maailmaan lisäarvoa, mutta joita ei totisesti opita nykyisin koulussa.

Mutta me voisimme valita toisin. Lukuaineissa pärjääminen ei voi olla ainoa asia, jota koulussa pidetään tärkeänä. Me voisimme opettaa koulussa aktiivista toimijuutta. Me voisimme kannustaa oppilaita kehittämään omaa luovuuttaan yhä pitemmälle. Me voisimme innostaa oppilaita harppaamaan kulttuurin kuluttajista sen tuottajiksi.

Taideaineet ovat olleet koulumaailman lapsipuolia jo pitkään. Mutta nyt niiden on aika astua valokeilaan. Niiden avulla voimme innostaa oppilaita käyttämään lisääntyvän vapaa-aikansa vapaina taiteilijoina. Toivon todella, että 2020-luvun OPSissa taideaineiden määrä on huomattavasti suurempi kuin nykyisin.

Muussa tapauksessa pelkään pahoin, että me vain valmennamme oppilaita syrjäytymään.

• korostetaan oppilaiden ennakkokäsityksiä,
• aiheita käsitellään syvällisesti tarkastelemalla useita esimerkkejä samasta käsitteestä,
• oppilaille opetetaan metakognitiivisia taitoja.

1. opetuksen struktuurit (tavat, säännöt ja roolit) ovat selkeitä,
2. aika käytetään tehokkaasti opetukseen ja opiskeluun, eikä se mene työn organisoimiseen,
3. luokassa on hyvä ilmapiiri (toisia arvostetaan, sääntöihin sitoudutaan jne.)
4. sisällöt ovat selkeitä (tehtävät hyvin määriteltyjä, opetus etenee johdonmukaisesti jne.)
5. kommunikaatio toimii (opetusta suunnitellaan yhdessä, työstä keskustellaan ja oppilaat saavat palautetta),
6. opetuksessa käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä (sekä itsenäistä että opettajajohtoista opiskelua),
7. oppilaat saavat yksilöllistä tukea (mm. eriyttämistä ja yksilöllisiä opintosuunnitelmia),
8. harjoitukset ovat hyviä (metakognitiivisia strategioita opetetaan, tehtävät ovat selkeitä ja oppilaat saavat apua),
9. tavoitteet ovat selkeitä,
10. oppimisympäristö on hyvin valmisteltu.

I.

Jos toimit opetusalalla, olet luultavasti nähnyt ylläolevan kuvan monta kertaa. Se kaivetaan esiin aina, kun keskustelu siirtyy jollain tavalla oppilaiden arvioimiseen.

En ole ikinä pitänyt tuosta kuvasta, ja sen liiallisen käytön myötä olen oppinut inhoamaan sitä. Siinä on niin paljon pielessä. Tässä maailmassa on tietysti paljon inspiroiviksi tarkoitettuja mietelauseita, jotka lähinnä ärsyttävät, mutta vain harvoin lyhyt mietelause onnistuu ärsyttämään kolmella eri tavalla.

II.

Aloitetaan pienimmästä ärsytyksestä: aforismin lähteeksi on merkitty "Albert Einstein". Mutta todellisuudessa Einstein ei ole sanonut tällaista. Quote Investigator tutki lainausta pitkään, mutta heidän analyysinsa mukaan Einstein ei liity tähän lausahdukseen mitenkään.

Tämä ei sinänsä yllätä. Goodreads-sivustolla on pitkä lista mietelauseita, jotka on aika ajoin laitettu Einsteinin suuhun, vaikka ne ovat aivan jonkun muun sanomia.

Kai ihmiset ajattelevat, että aforismit vaikuttavat jotenkin uskottavammilta, mikäli ne tulevat kaikkien tunteman Virallisen Neron suusta.

Kun nyt tämä on saatu pois alta, niin analysoidaan itse mietelausetta.

III.

"Everyone is a genius".

Tämä ajatus on monien edistyksellisten lempilapsi. Eri oppilaat ovat lahjakkaita eri asioissa - mutta kaikki ovat yhtä lahjakkaita! Gardnerin moniälykkyysteoria! Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia!

Ajatus siitä, että kaikki ovat yhtä lahjakkaita, kuulostaa mukavalta ja tasa-arvoiselta. Mutta onko meillä mitään syytä olettaa, että maailmankaikkeus olisi mukava tai tasa-arvoinen? Eikö itse asiassa äitikin jo opettanut, että "elämä ei aina ole reilua"?

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä "reilu maailma -virhe". Ihmiset eivät halua kokea henkistä kärsimystä ajatellessaan maailman epäoikeudenmukaisuutta, joten he kieltäytyvät uskomasta maailman olevan niin epäreilu. Syvällä sisimmässään useimmat ihmiset uskovat, että lopulta karman laki tai joku vastaava voima laittaa puntit tasan.

Reilu maailma -virhe ei ole mukava juttu. Siihen syyllistyvät ihmiset muun muassa vastustavat kiintiöjärjestelmiä, joilla yritetään parantaa vähemmistöjen oikeuksia. (Wilkins & Wegner 2014). Eihän kiintiöitä tarvita, koska maailma on reilu: jokainen pääsee siihen asemaan jonka ansaitsee!

Ajatusvirhe johtaa myös uhrien syyllistämiseen (Lerner & Simmons 1966 [PDF]). Jos maailma on reilu, ei hyville ihmisille voi tapahtua pahoja asioita. Näin ollen jos joku joutuu pahan tapahtuman uhriksi, hänen on jollain tavalla täytynyt ansaita se. Jos jäit auton alle suojatielle, olit itse varmaan huolimaton etkä ainakaan käyttänyt heijastinta. Ja varmaan oli minihame päällä.

Maailma ei ole reilu. Kaikki ihmiset eivät ole neroja. Suurin osa on keskivertoja. Eikä siinä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse olla neroja.

Ihmisillä on monia eri lahjakkuuksia, mutta ei ole mitään takeita siitä, että yksittäinen henkilö olisi erityisen lahjakas missään. On jopa mahdollista, että ihminen on keskivertoa huonompi kaikessa ¹. Mikä taikavoima muka pitäisi huolen siitä, että kaikille on jaettu vähintään yksi erityislahjakkuus? Kuten todettu: maailma ei ole reilu.

IV.

"If you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid."

Mietelause jatkaa innostavalla otteellaan: Meidän ei tule lannistaa oppilaita, vaan auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa! Meidän ei pidä lytätä oppilaiden itsetuntoa!

Mutta Carol Dweck ei katsoisi tätä hyvällä.

"Kalat eivät osaa kiivetä puihin". Tämä lausahdus edustaa tyylipuhtaasti muuttumattomuuden asennetta. Sen mukaan ihmiset joko ovat hyviä jossain asiassa tai sitten eivät ole. Kalat eivät osaa kiivetä puihin. Se siitä. Turha edes yrittää.

Kasvun asenne on päinvastainen ajatus. Ihmiset voivat tulla paremmiksi ja oppia koko ajan enemmän. Kalasta ei koskaan tule apinan veroista kiipeilijää, mutta mikäli se uskoo voivansa kehittyä, se nousee vähä vähältä yhä korkeammalle.

V.

Aforismi onnistuu yhdistämään kaksi virheellistä ajatusta, jotka yleensä käsitetään toistensa vastakohdiksi.

1. Ensinnäkin ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä lahjakkaita;
2. Toiseksi ajatus siitä, että ihminen joko on hyvä jossain tai sitten ei.

Ihmiset, jotka julkaisevat kuvaa kalasta ja puusta tarkoittavat tietenkin hyvää. He käyttävät kuvaa perustellessaan, miksi koulussa ei pitäisi arvioida oppilaita niin paljon. Mutta niin tehdessään he samalla levittävät oppimista haittaavaa asennetta. He tulevat huomaamattaan sanoneeksi, että ihmiset joko osaavat jonkin asian tai sitten eivät, eikä asiaan voi vaikuttaa mitenkään.

Ja näin sanoessaan he tulevat arvostelleeksi oppilaita paljon ankarammin kuin kukaan perinteisen arvioinnin kannattaja.

I.

"Kasvun asenne tarkoittaa, että pärjäät, jos vain yrität."

"Neuroplastisuuden johdosta kuka tahansa voi kasvattaa älykkyyttään."

"Jos minä kykenin selviytymään ylioppilaskirjoituksista, niin siihen pystyy kuka tahansa!"

Näen opettajien kirjoittavan ja jakavan yllä mainitun kaltaisia ajatuksia, ja tunteeni ovat ristiriitaiset. Perusajatus on tietysti hyvä ja oikeia: yrittäminen, työnteko ja sisu ovat tärkeitä, niin koulussa kuin elämässäkin. Tätä ajatusta itsekin usein viljelen oppilailleni.

Mutta samalla olen huolissani.

Huolimattomasti sanottuna kaikki yllä olevat lainaukset kuulostavat samalta kuin "ihmisen menestys on vain hänestä itsestään kiinni".

Mutta tämä ajatus on hyvin julma, eikä se ole totta.

II.

Kaikki tietävät, että ihmiseen vaikuttavat ainakin geenit ja ympäristö. Geenejä emme voi muuttaa (vielä), joten mitä suurempi vaikutus niillä on ihmisen elämän osa-alueisiin, sitä vähemmän voimme ulkopuolelta vaikuttaa.

Pituus toimii hyvänä esimerkkinä: mikäli ihminen saa kasvuiässä tarpeeksi ruokaa, määräytyy pituus aika puhtaasti geenien perusteella. Vaikka jostain syystä haluaisimmekin nostaa ihmisten keskipituutta, ei olisi mitään järkeä perustaa "kasvatuslaitosta", jossa yritettäisiin erilaisten ruumiinharjoitusten avulla tehdä oppilaita pidemmiksi. Se ei vain onnistuisi.

Henkiset ominaisuudet eivät periydy yhtä vahvasti kuin pituus, mutta ne periytyvät paljon vahvemmin kuin useat ihmiset kuvittelevat.¹

Koska tämä on peruskoulublogi, niin keskitytään siihen, mitkä asiat vaikuttavat peruskoulussa menestymiseen. Ja onneksi sitä on tutkittukin.

Suurin yksittäinen tekijä on ÄO. Periytyvyys n. 80%.
Mitä muuta? Ainakin tunnollisuus. Periytyvyys n. 50%.
Uteliaisuus? Periytyvyys noin 60%.
Käytöshäiriöt? Periytyvyys noin 40%. (kaikki luvut tulevat tutkimuksesta Bouchard 2004 [PDF])

Summa summarum: geneettiset erot selittävät noin 60% oppilaiden koulumenestysten eroista (Rimfeld et al 2015)

60% ei tietenkään ole 100%. Geenit eivät ole kohtalo. Mutta niiden merkitystä ei tule lakaista maton alle.

Olen usein verrannut elämää korttipeliin. Meille jaetut kortit ovat geenimme, ympäristömme ja muut seikat, joihin emme ole itse voineet vaikuttaa. Mutta me voimme päättää, millä tavalla korttimme pelaamme.

Kuten jokainen korttia pelannut tietää, aina silloin tällöin joku voittaa, vaikka kortit olivat huonot. Ja toisinaan joku onnistuu häviämään upeista korteista huolimatta. Mutta nämä ovat melko harvinaisia tilanteita. Yleensä omalla pelillä voi vaikuttaa tulokseensa, mutta vain rajallisesti. Lopulta kortit ratkaisevat.

Ei tunnu reilulta, että jotkut ovat saaneet synnytyssairaalassa elämän valttikortit, kun taas toiset saavat tyytyä, no, elämän hanttikortteihin.

Mutta maailma ei ole reilu.


Ellemme me muuta sääntöjä.


III.

Ajatus ihmisten synnynnäisistä eroista kuulostaa monien mielestä kovalta ja "oikeistolaiselta". Se tuo mieleen sellaisia viehättäviä ilmaisuja kuin "heikompi aines" tai "alemmat rodut". Se tuo mieleen, no, natsit.

Mutta ihmisten geneettiset erot eivät tarkoita, että meidän yhteiskuntammekin pitäisi olla epätasa-arvoinen. Päinvastoin.

Kukaan meistä ei ole tehnyt yhtään mitään omien synnynnäisten ominaisuuksiemme eteen. Me emme ole voineet "ansaita" sitä, että olemme syntyneet tiettyjen geenien kanssa. On pelkkää onnenkauppaa, minkälaiset geenit, kasvuympäristön jne. olemme sattuneet saamaan. Ei se tee kenestäkään parempaa ihmistä, että hänellä on ollut parempi onni.²

Me emme ole valinneet niitä kortteja, joilla pelaamme. Ja jos me haluamme, että kaikilla on mahdollisuus pärjätä pelissä, meidän pitää ottaa huomioon se, että toiset pelaavat huonommilla korteilla kuin toiset. 

Jos emme ota tätä huomioon, päädymme sanomaan sellaisia lauseita kuin "jokainen on oman onnensa seppä" tai "menestys on tahtomisesta kiinni" tai jopa "jos et pärjää, niin se on oma vikasi".

Sellainen kuulostaa minusta kovalta ja oikeistolaiselta.

IV.

Jos haluamme maailmaan mitään oikeutta, meidän pitää luoda sitä. Ja koulun tapauksessa ei mielestäni ole oikeudenmukaista, että vaadimme kaikilta samaa, vaikka ihmisten kyvyt vaihtelevat niin paljon.

Jälleen kerran yleisopetuksen pitäisi mielestäni ottaa oppia erityisopetuksesta. Erityisessä tuessa oppilaille tehdään henkilökohtaiset tavoitteet, jotka ovat vaikeita mutta mahdollisia saavuttaa. Nämä tavoitteet voivat olla hyvin erilaisia. Toisille jo se, että he pääsevät kouluun joka päivä on suuri saavutus, ja siitä tulee saada kehuja ja kannustusta.

Yleisopetuksessa emme voi tehdä kaikille yksilöllisiä opetussuunnitelmia, mutta voisimme tehdä paljon parannuksia. Voisimme ainakin

• antaa oppilaille mahdollisuuden suorittaa opintonsa hitaammin tai nopeammin ja edetä yksilöllisesti
• hyväksyä sen, että kaikki eivät opi aiheista muuta kuin perusasiat, mutta varmistaa, että he oppivat perusasiat kunnolla
• antaa oppilaiden näyttää osaamisensa eri tavoilla, esim. suullisesti
• opettaa metakognitiivisia taitoja eikä vain olettaa, että kaikki omaksuvat nämä taidot muun oppimisen yhteydessä.
• lakata jakamasta oppilaita iän mukaan ryhmiin ja kuvitella sitten, että kaikki samanikäiset oppivat samalla nopeudella
• ja ennen kaikkea lakata vihjaamasta oppilaille, että he ovat laiskoja tai saamattomia, mikäli he eivät opi.

On hyvä muistuttaa oppilaille kovan työn ja yrittämisen merkitystä. On myös hyvä, että oppilaat tietävät, että henkisiä kykyjä voi kasvattaa harjoituksen avulla.

Mutta tästä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, että kaikki voivat päästä niin pitkälle kuin vain itse haluavat. Joillain on vain huonot kortit, joten onko ihme, ettei heidän pelinsä suju?

Pelaajien syyllistämisen sijasta meidän pitäisi keskittyä muuttamaan pelin sääntöjä.

²Ajatus siitä, että henkisten ominaisuuksien periytyvyys johtaa luontevasti vasemmistolaiseen politiikkaan ei ole uusi. Ainakin poliittiset filosofit Chris Dillow ja Peter Singer ovat päätyneet samaan lopputulokseen.

1. Lähden siitä, että toisen viestin tarkoitus ei ole hajottaa eikä vahingoittaa.
2. Ensin mietin, mitä toinen yritti sanoa, sitten vasta kritisoin.
3. Kun kritisoin, teen sen rakentavasti ja kysyn lisätietoa itseäni askarruttavista epäselvistä kohdista (en täytä lisätiedon tarvetta omilla luuloillani ja kuvitelmillani tai jos teen sen, tunnistan mitä olen tekemässä).
4. Jos tiedän (siis tiedän, en luule) jotain enemmän kuin keskustelun muut osapuolet, autan muita osaamisellani. Autan myös muita näkemään, mistä tietoni tulee. En kuitenkaan suutu, jos muut eivät ole kanssani samaa mieltä, vaan ymmärrän, että heidän lähtökohtansa voi olla erilainen tai he voivat tarvita enemmän aikaa tai tietoa samaan lopputulokseen päästäkseen.
5. En suutu, jos joku esittää tietoa, jonka itse koen jo selväksi. En esimerkiksi täysin hyödyttömästi käännä keskustelunavausta ilkkumiseen siitä, että kyseinen termi/innovaatio on ollut esillä jo vuonna -65. 
6. En lähtökohtaisesti tuhoa rakentaviksi keskustelunavauksiksi tai uuden tulevaisuuden rakentamiseksi tarkoitettuja toimia kyseenalaistamalla niiden esittäjän tarkoitusperiä/kompetenssia. Tänä päivänä jokaiselle pitäisi olla selvää, että fiksuja ajatuksia voi tulla yhtä hyvin professoreilta ja ensimmäistä työpäiväänsä opettajana tekeviltä. 
7. Muistan, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Vaikka jotain olisi jo yritetty, ei mikään estä yrittämästä uudestaan. Elämä on prosessia. Emme pääse minnekään perille, mutta voimme valita, yritämmekö tänään jälleen kerran.
8. Harkitsen oikein pitkään, ennen kuin liityn keskusteluun mukaan piikikkäästi ja epärakentavasti. Mietin, mitä haluan sanoa, ja pyrin kääntämään sanomiseni positiiviseen, muita arvostavaan ja ymmärtävään sekä yhteistä tavoitetta rakentavaan muotoon. Jos käytän nenäkästä huumoria, yritän olla siinä niin taitava, että sanomani on mahdollista ymmärtää useimpien toimesta oikein.

1. nollatoleranssi
2. se, että arvioidaan asia tilannekohtaisesti ja annetaan tarvittaessa armon käydä oikeudesta.

1. Jos säännöt eivät ole samoja kaikille, johtaa se mielivaltaan. Oppilaat eivät koskaan tiedä, saako jostain asiasta rangaistuksen vai ei. Säännöt tuntuvat satunnaisilta, eivätkä oppilaat ymmärrettävästi kunnioita niitä.
2. Se tarkoittaa helposti pärstäkertoimen mukaan arviointia. Opettajatkin ovat ihmisiä, ja myönsimme sitä tai emme, suhtaudumme usein tietynlaisiin oppilaisiin positiivisemmin ja toisenlaisiin negatiivisemmin. Pahimmassa tapauksessa oppilaan rangaistukseen vaikuttaa enemmän se, kuka hän on kuin se, mitä hän on tehnyt.
3. Se tarkoittaa myös, että jos oppilas on hyvä kertomaan nyyhkytarinoita, hän voi aina päästä kuin koira veräjästä. "Uhriutumisen kulttuuri" on ilmiö, jossa ihminen palkitaan siitä, että hän onnistuu esittämään itsensä uhrina. Tällaisen kulttuurin edistäminen ei olisi hyvä asia.

SOKRATES: Jatkakaamme edellistä keskusteluamme vielä hetki. Viimeksi totesimme, että vaikka synnynnäisissä lahjakkuuksissa onkin eroja, ei yksittäisen oppilaan kannata koskaan miettiä omaa lahjakkuuttaan: hän voi joka tapauksessa parantaa tuloksiaan, oli hänen lähtötasonsa mikä tahansa. Synnynnäisten kykyjen miettiminen johtaa vain tarpeettomasti muuttumattomuuden asenteeseen.

MEGILLOS: Aivan. Mutta opettajan kannattaa pitää mielessä, etteivät kaikki voi oppia kaikkea yhtä nopeasti tai syvällisesti, ettei hän vaadi oppilailta mahdottomia. Mutta sanoit myös, että opettajan tulisi olla varovainen tässä asiassa?

SOKRATES: Niin. Kuinka hyviä ihmiset ovat yleensä arvioimaan toisten lahjakkuutta?

MEGILLOS: Olettaisin että varsin huonoja: emmehän voi tietää, johtuuko oppilaan tämänhetkiset huonot numerot jostain hetkellisestä syystä (kuten sosiaalisista syistä, masennuksesta, teini-iän kapinasta tai vastaavasta) vai hänen kognitiivisten kykyjensä rajoista.

SOKRATES: Kuvitellaan kolme oppilasta. Agneksen muisti on erinomainen, mutta hänellä on vaikeuksia abstraktien käsitteiden kanssa. Hän etenee aluksi hyvin nopeasti, mutta kun asiat muuttuvat vaikeammiksi, hänen etenemisensä hidastuu huomattavasti: